SPONSORIT

  • EasyFit Oulu-Ritaharju
  • Endurance Sports Finland (Newton, Sailfish, CEP)
  • Icebug
  • Powerbar
  • Special Bike

lauantai 30. lokakuuta 2010

Kuopio Mastersmestaruus 1500m uinti 30.10.2010

Kuopiossa kisailtiin Masterssien SM-uinnit 30-31.10.2010 pitkällä altaalla.

Itse olin päättänyt lähteä testaamaan olkapääni kunnon 1500m matkalla. Lähdimme Oulusta vasta joskus puoli kahden aikaan päivällä, koska oma uintini olisi vasta puoli seitsemän aikoihin. (Tosin se olikin sitten paljon myöhemmin ja kiirehdimme matkan aikana aivan turhaan.) Perille päästyämme oli siis nopeasti uimakamppeiden vaihto, ja sitten olikin odottelua pari tuntia =D Kuopiossa ei ollut mitään varsinaista harjoitteluallasta, vaan ainoastaan pieni kahluuallas, joten lämmittely jäi tällä kertaa väliin.


1500m uinnissa oli miehillä 6 erää ja minä olin neljännessä erässä. Erien väli oli n. puoli tuntia. Katselin miten edelliset erät uivat ja huomasin että pääsen mitaleille, mikäli uin alle 1min 45s kierroksia. Niinpä asetin Garminiin nuo kierrospiippaus/tärräystoiminnot ja valmistauduin uintiin. Lakki päähän, lasit silmille ja kysymään päätuomarilta että saako lähteä vedestä. Sain luvan ja olin ainut uimari minkä näimme lähtevän nuissa kisoissa vedestä. Mutta en uskaltanut vielä hypätä tuolle olkapäälle veteen, joten tällä kertaa näin.


Uinti meni melko tasaisesti, enkä hiipunut lopussa kuten useat uimarit hiipuivat. Minun sarjassani neljänneksi tullut esimerkiksi johti minua 100m jälkeen n. 10 sekunnilla, mutta lopputuloksissa jäi noin puolentoista minuutin päähän. Lopussa minulla oli voimia tehdä spurtti viimeiselle 25 metrille, jonka aika oli n. 15s. Aivan liian myöhään aloitin siis loppukirin. Tässä väliaikani:



1500m Kuopio



100
m 01:31:33 01:31:33
200 m 03:10:02 01:38:29
300 m 04:51:23 01:41:21
400
m 06:33:09 01:41:46
500
m 08:16:17 01:43:08
600 m 09:58:22 01:42:05
700
m 11:41:03 01:42:41
800 m 13:23:39 01:42:36
900
m 15:07:28 01:43:49
1000 m 16:49.83 01:42:59
1100 m 18:32:41 01:42:58
1200 m 20:16.86 01:44:45
1300 m 22:00:18 01:43:32
1400 m 23:43:34 01:43:16
1500 m 25:17:94 01:34.60


Tyylinäyte; miten kyynärpää nousee vedestä ensimmäisenä.


Sijoituin siis pronssille ja olin aivan tyytyväinen suoritukseeni. Aikaa pitää vaan saada nyt jatkossa parannettua reilusti. Tässä viralliset tulokset: http://www.livetiming.fi/results.php?cid=604&session=0&all=1

Lopuksi vielä videonpätkä josta näkee triathlonistille tyypillisen tilanteen, että jaloilla ei juuri potkita ja uinti on muutenkin voimia säästävää. Volttikäännös on ainoa joka menee hieman paremmin. Tuossa vaiheessa huomasin myös, että käteni laahaavat vedenpintaa ja aloin keskittymään parempaan vetotekniikkaan ja nostamaan kyynärpäitä korkeammalle.



video

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KILPAILUT

26.6.2009 Kempele Kuoriem 1/4-triathlon: 2.55.07 raportti
15.8.2009 Kempele 1/2-maraton: 1.51.49 raportti
21.11.2009 Oulu Kuoriem salikisa 220kg/284% raportti
yhteensä 3 kisaa
*********************************************
24.4.2010 Kyrönjoki 1/2-maraton: 1.41.06 raportti
8.5.2012 Muhos Montan Tempo: 36.58 raportti
22.5.2010 Oulu Terwamaraton: 3.43.30 raportti
14.8.2010 Kempele 10km: 46.16 raportti
21.8.2010 Oulu OTC 1/8-triathlon: 1.08.08 raportti
4.9.2010 Oulu 1/2-maraton: 1.44.00 raportti
25.9.2010 Kiiminki 1/4-maraton: 46.42 raportti
30.10.2010 Kuopio 1500m uinti: 25.19,94 raportti
21.12.2010 Oulu Kuoriem salikisa: 51,4 pistettä raportti
yhteensä 9 kisaa
*********************************************
25.3.2011 Kotka 800m uinti: 12.11 raportti
16.4.2011 Ii 10km-juoksu: 41.43 raportti
30.4.2011 Kyröjoki 1/2-maraton: 1.32.17 raportti
21.5.2011 Oulu Terwamaraton: 3.29.44 raportti
2.6.2011 Oulu OTC-duathlon: 1.10.49 raportti
18.6.2011 Muhos Montan Tempo: 17.16 raportti
2.7.2011 Kokkola 1/8-triathlon: 1.06.52 raportti
16.7.2011 Joroinen 1/2-triathlon: 4.54.28 raportti
31.7.2011 Hämeenlinna triathlon: 11.18.30 raportti
24.9.2011 Kiiminki 1/2-maraton: 1.36.35 raportti
21.10.2011 Pori 1500m uinti: 24.07,65 raportti
21.10.2011 Pori 400m sekauinti: 6.53,84 raportti
22.10.2011 Pori 200m sekauinti: 3.10,65 raportti
+ 12 muuta uintilajia: raportit
yhteensä 25 kisaa
**********************************************
16.2.2012 Oulu Cooper: 3250m raportti
30.3.2012 Salo 400m sekauinti: 6.25,74 raportti
30.3.2012 Salo 1500m uinti: 22.25,78 raportti
1.4.2012 Salo 200m sekauinti: 3.03,36 raportti
+ 13 muuta uintilajia: raportit löytyy täältä
26.5.2012 Oulu Terwamaraton: 3.18.49 raportti
6.6.2012 Oulu OTC-duathlon: 1.09.51 raportti
14.7.2012 Joroinen 1/2-triathlon: 5.00.13 raportti
1.8.2012 Oulu OTC 1/8-triathlon: 1.05.10 raportti
4.8.2012 Oulujoki avovesiuinti: 31.43 raportti
11.8.2012 Kuopio 1/4-triathlon: 2.26.37 raportti
19.8.2012 Pajulahti triathlon: DNF raportti
9.9.2012 Oulu Kaiken kansan kymppi: 41.26 raportti
22.9.2012 Kiiminki 1/2-maraton: 1.34.38 raportti
26.10.2012 Turku 800m vapaauinti: 12.32.89 raportti
27.10.2012 Turku 200m sekauinti: 3.04.20 raportti
+5 muuta uintilajia: raportit löytyy täältä
yhteensä 33 kisaa
***********************************************
18.1.2013 Oulu 5km juoksu: 20.05 raportti
23.2.2013 Iin 10km testijuoksu: 44.22 raportti
14.3.2013 Oulu 3km testijuoksu: 11.10 raportti
27.4.2013 Iin puolimaraton: 1.27.20 raportti
25.5.2013 Oulu Terwamaraton: 3.08.10 raportti
16.6.2013 Oulu avovesiuintimestaruus: 33.30 raportti
30.7.2013 Kempele Kuoriem 1/4-triathlon: 2.25.24 raportti
24.8.2013 Oulujuoksu: 41.58 raportti
21.9.2013 Kiiminki 1/2-maraton: 1.30.15 raportti
25.10.2013 Vantaa 1500m vapaauinti: 24.20,47 raportti
26.10.2013 Vantaa 200m sekauinti: 3.09,73 raportti
+ 4 muuta uintilajia: raportit löytyy täältä
30.11.2013 Kempele Uphill Ultra: 20 kierrosta raportti
27.12.2013 Oulu Kuoriem juoksu: 34,52 raportti
yhteensä 17 kisaa
*********************************************
24.5.2014 Oulu Terwamaraton: 3.28.22 raportti
14.6.2014 Hyvinkää 1/8-triathlon: 1.22.25 raportti
19.7.2014 Joroinen 1/2-triathlon: 5.03.54 raportti
9.8.2014 Kuopio 1/4-triathlon: 2.36.34 raportti
yhteensä 4 kisaa
*********************************************
6.6.2015 Tornio 10km: 42.13 raportti
4.7.2015 Kemi 1/8-triathlon: 1.16.32 raportti
18.7.2015 Joroinen 1/2-triathlon: 5.16.15 raportti
8.8.2015 Kempele 1/2-maraton: 1.36.10 raportti
19.9.2015 Kiiminki maraton: 3.49.56 raportti
yhteensä 5 kisaa
*********************************************
17.3.2016 Ouluhalli 3000m: 12:32 raportti
18.5.2016 II 10000m ratakisa: 42:21 raportti
28.5.2016 Oulu Terwamaraton: 3:37:02 raportti