SPONSORIT

  • EasyFit Oulu-Ritaharju
  • Endurance Sports Finland (Newton, Sailfish, CEP)
  • Icebug
  • Powerbar
  • Special Bike

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Täydenmatkan SM-triathlon 2011, Hämeenlinna

Tähän sitä on tähdätty! Täydenmatkan triathlon, nyt se ei ole enää kaukana - ainakaan lähtö - maali tulee varmasti olemaan kaukana =D

Kisoja ennen oli hieman huolia pyörän vaihteiden kanssa. Vein sen perjantaina Pyörä-Suvalaan, mutta siellä saatiin vaihteet vain entistä huonompaan kuntoon ja sen jälkeen ne eivät juuri enää toimineetkaan. Lähdimme ajamaan lauantaina aamulla varhain kohti Hämenlinnaa. Harjoittelin näin samalla aikaista aamuherätystä. Pyörän vaihteiden takia pysähdyimme Tampereella Signaturen liikkeessä. Samu saikin vaihteet siellä toimimaan vaijereiden vaihdolla todella nopeasti.

Ennen kisainfoa käväsin lyhyen 20min pyöräilyn ja 10min juoksun. Kisainfossa klo 19 selvisi ettei kisajärjestäjällä ollut vielä oikein selviä säveliä oikein mistään. Ei tiedetty tarkkaa uinti ja juoksureittiä, omahuoltopisteiden tarkka paikka ei ollut selvillä pyöräilyssä eikä juoksussa ja monet muutkin järjestelyt olivat hieman kesken. Bajamajoja ei ollut missään reitinvarrella, eikä maalissa tulisi saamaan mitään osallistujatodistusta. Järjestelyt hieman huvittivat tässä vaiheessa monia, mutta ainakin sään pitäisi olla hyvä. Tosin jonkinmoista tuulta oli luvattu huomiselle ja iltapäivästä hieman liian kuumaa auringonpaistetta.



Tuuli pyöräilyn kahdella viimeisellä kierroksella oli todella tuntuvaa. 6m/s ja puuskissa vielä paljon voimakkaampi. Monet kertoivat että varsinkin viimeisellä kierroksella ei tuntunut pääsevän enää mihinkään.



Vaihtopaikalle hyvissä ajoin klo 6.00 ja siinä sitten rauhallisesti kaikkien kamojen asettelua ja viime hetken vessassa käyntiä.



Kerrankin sai märkäpuvunkin laittaa päälle rauhassa ja pääsi uimaan ja verryttelemään ennen kilpailua. Ennen uintia söin yhden energiageelin ja join hieman vettä ja sitten ei muuta kuin odottelemaan starttia. Startti tulikin kaikille hieman yllättäen kuulutettiin että lähtöön aikaa 20s ja 3s siitä lähtölaukaus pamahti.


Uinnin startissa ja kääntöpaikalla oli erittäin matalaa, kuten lopussa olevasta videokoosteestakin näkee. Vesi oli 24 asteista ja maistui erittäin paljon sinilevälle, mutta onneksi märkäpuvut olivat sallittuja, niin ei tullut ainakaan sinileväihottumaa.


Uinti oli kaikkien mielestä reilusti ylipitkä, koska kaikilla meni siihen huomattavasti enemmän aikaa kuin normaalisti. Myöskin kääntöpaikka oli aika hidas pitkän matalan kivikon takia.


Löin varpaani jokaisella kääntökerralla aika lujaakin pohjassa oleviin kiviin, mutta en antanut sen mitenkään haitata suoritusta.


Muistin myös välillä kehottaa katsojia tsemppaamaan meitä kilpailijoita!


Uinnin kierrosajat suunnilleen 17min+18min+18min+19min = 1h 12min 42s (olin ajatellut pääseväni uinni 65min - 70min väliin, joten tuossa oli varmasti ylimatkaa uitavana) UINNIN DATA

Uintipaikalta oli kohtuullisen pitkä matka siirtyä ensin vaihtoalueelle ja sen jälkeen vaihtoalueen läpi ja pyöräilyn aloitukseen. Yhteensä matkaa garminin mukaan minulle kertyi 496 metriä. Aikaa tähän vaihtoon meni 5min 24s. VAIHDON DATA. Vaihtopaikalla laitoin triathlon-asun pyöräilyhousut, jottei 180km alkaisi painamaan liikaa nivusissa. Märkäpuvun riisuminen meni muuten ehkä nopeammin ku ikinä. Otin yhden energiageelin ja join muutaman desin urheilujuomaa.

Uinnin jälkeen johdin omaa M35 sarjaani 12 minuutilla ja oli ihan kiva lähteä pyöräilemään johtoasemassa. Johdin pyöräilyäkin aina 90km kohdalle, jolloin jouduin päästämään kisan voittaneen henkilön ohitseni.



Pyörän olin varustellut kahdeksalla energiageelillä ja varatuubilla. Lisäksi minulla oli mukana paikka-aine, pumppu ja normaali sisuskumi. Minulla oli nimittäin huoltopisteellä varavanteet, jotka olivat avokumeilla varustettuja. Onneksi mitään rengasrikkoja ei omalle kohdalleni sattunut.


Pyöräily oli sekin ylipitkä 181.44km mutta kohtuullisen hyvin kuitenkin oikean mittainen. PYÖRÄILYN DATA. (kierrosväliajat (45km) 1. 1h 22min, 2. 1h 23min, 3. 1h 26min, 4. 1h 29min ja lopuksi vielä puolitoista kilometriä loppu härdelliä n. 4min)
Pyöräilyn ensimmäinen kierros meni yllättävän nopeasti, koska ei tiennyt mitä tuleman pitää ja suoritin vasta silloin reittiin tutustumista samalla. Minun perässäni peesattiin todella törkeästi yli puolet tuosta kisasta. (kuten alla olevasta kuvastakin näkee). En vasta viimeisen 30km kohdalla hermoistuin ja sanoin takana oleville että nyt ois teidän vuoro mennä välillä kärkeen ja jättäydyin itse syömään geeliä ja ihmettelemään tuota touhua. Geelejä otin pyöräilyssä 20km välein eli yhteensä (20,40,60,80,100,120,140,160) 8kpl. Juomaa nautin pyöräilyssä 6*7dl, joista kaksi ensimmäistä omaa urheilujuomaani ja 4 seuraavaa kisajärjestäjän juomia.
Ongelmia pyöräilyssä oli paitsi vastatuuli mennessä (varsinkin kahdella viimeisellä kierroksella) mutta myös erittäin mäkinen reitti. Yhteensä nousua kertyi 1200m joka on triathlonin pyöräilyyn todella paljon. Luultavasti tästä mäkisestä maastosta johtuen minulla kipeytyi polvi tuossa 120km jälkeen ja alkoi pelottamaan että pääsenkö edes pyöräilyä loppuun asti. Viimeisen 20km aikana sain kuitenkin venytettyä etureittä alamäissä ja myötätuuli pätkillä sen verran että se ei enää vaivannut vaihtoalueella niin paljoa että uskaltauduin lähteä juoksemaan. Pyöräilyn aika oli 5h 45min 29s. (31,5km/h) Olin kuvitellut pääseväni tuon noin viiteen ja puoleen tuntiin, mutta mäet, tuuli ja hieman ylipitkä matka lisäsivät aikaa ehkäpä juuri sen 15min.


Toinen vaihto ei ollut matkana kuin 155m, mutta kyllä sitä jalat jonkin verran hellinä olivat tuon pyöräilyn jäljiltä. Sain kuitenkin laitettua kompressiosukat jalkaan, kengät menivät yllättävän hyvin ja helposti ilman pohjekramppeja. Kävin myöskin parin minuutin mittaisella pissalla pusikossa ja meinasin unohtaa ottaa ne pyöräilyhousut pois jalasta. Muistin kuitenkin viime sekunneilla heittää ne pois ennen juoksun alkua. joku oli vienyt minulta geelin vaihtopaikalta, mutta onneksi sain vaimoltani heti juoksun alussa geelin ja pääsin näin ollen etenemään suunnitellussa tankkauksessa. Vaihtopaikalla join omaa urheilujuomaani noin puolitoista desiä.
Vaihto kesti kaikkinensa 4min 43s. VAIHDON DATA.




Juoksu lähti alamäkeen parin sadan metrin verran ja sen jälkeen juostiinkin kivihiilisoralla ja melko tasaisella alustalla. Kisassa oli lämpötila 23 astetta varjossa, mutta auringossa huomattavasti kuumempi. Tienpintalämpötila oli 36 astetta tiehallinnon mittarin mukaan. Kuten alla olevasta kuvastakin näkyy, alkoi rasvat ja nesteet olemaan pois reisistä jo ensimmäisen kympin jälkeen. Kympin väliajat olivat: 56min, 58min, 1h, 1h 2min + 14min
JUOKSUN DATA.
Juostessa otin geelejä 9kpl (0km, 5km, 10km, 15km, 20km, 25km, 30km, 35km, 39km) Aina geelin oton yhteydessä join 3desiä vettä ja (2,5km, 7,5km, 12,5km, 17,5km, 22,5km, 27,5km, 32,5km, 37,5km) muilla huoltopisteillä otin 1,5 desiä vettä ja 1,5 desiä urheilujuomaa. En nauttinut mitään muuta kisajärjestäjältä siis kuin urheilujuomaa. (en banaaneja, en suolakurkkuja enkä rusinoita). Otin kyllä noin 7km välein sienen jolla viilensin itseäni ja vaimo myöskin kaatoi välillä päälleni kylmää vettä juomapullosta.

Yhteensä nautin nestettä kisassa 10,1 litraa ja energiageelejä meni 19kpl.



Olin juoksussa hopeatilalla aina 26km kohdalle asti jolloin kakkoseksi tullut meni minusta ohi. Olin pronssillakin vielä 34km kohdalle asti, mutta silloin meni seuraava minusta ohi. Tiesin että seuraava ihminen on yli puolen tunnin päässä ja siinä vaiheessa kenties hieman vauhti putosi ja päätin vain selvitä maaliin. Jaloissa ja koko kropassa alkoi nimittäin ja tuntumaan aikalailla. Ei uskaltanut pistää silmiä kiinni tai pysähtyä tai mitään, piti vain keskittyä pääsemään maaliin.


Tulihan se maalikin sieltä sitten viimein. Käsissä näytti vielä olevan lihaksia jäljellä maaliin tulo kuvasta päätellen, mutta muualta ne olivat kyllä aikalailla kuihtuneet =D
Juoksuun kesti aikaa tasan 4h 10min (5min 55s/km)



Maalissa meinasi paikat alkaa kramppailemaan ja piti jonkin aikaa ravistella lihaksia ettei olisi tullut mitään isompaa kramppia. Loppuaika oli kisajärjestäjän mukaan 11h 18min 30s. Kylläpä oli mahtavaa olla maalissa, vaikkakin neljäntenä. 12 tunnin alitus oli onnistunut hienosti, mutta 11 tunnin alitus jäi vielä odottamaan ensi vuotta. Onneksi hienon päivän kruunasi oman seuran kaverin voitto miesten yleisessä sarjassa. Onnittelut Jonille vielä!

Isot kiitokset huoltoporukoilleni. Vaimolleni, joka otti videoita ja toimi juottajana juoksussa. Veljelleni Antille joka antoi minulle väliaikatietoja sijoituksesta ja eroista muihin kilpailijoihin sekä Annelle joka otti valokuvia. Sain heiltä kaikilta mahtavaa tsemppia. Matkan varrella erityiskiitokset täytyy antaa myös "punaisen auton pojille", jotka jaksoivat tsempata kaikkia niin pyöräilyssä kuin juoksussakin. Mahtavaa oikeanlaista tsemppiä!

LOPULLISET TULOKSET

video

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KILPAILUT

26.6.2009 Kempele Kuoriem 1/4-triathlon: 2.55.07 raportti
15.8.2009 Kempele 1/2-maraton: 1.51.49 raportti
21.11.2009 Oulu Kuoriem salikisa 220kg/284% raportti
yhteensä 3 kisaa
*********************************************
24.4.2010 Kyrönjoki 1/2-maraton: 1.41.06 raportti
8.5.2012 Muhos Montan Tempo: 36.58 raportti
22.5.2010 Oulu Terwamaraton: 3.43.30 raportti
14.8.2010 Kempele 10km: 46.16 raportti
21.8.2010 Oulu OTC 1/8-triathlon: 1.08.08 raportti
4.9.2010 Oulu 1/2-maraton: 1.44.00 raportti
25.9.2010 Kiiminki 1/4-maraton: 46.42 raportti
30.10.2010 Kuopio 1500m uinti: 25.19,94 raportti
21.12.2010 Oulu Kuoriem salikisa: 51,4 pistettä raportti
yhteensä 9 kisaa
*********************************************
25.3.2011 Kotka 800m uinti: 12.11 raportti
16.4.2011 Ii 10km-juoksu: 41.43 raportti
30.4.2011 Kyröjoki 1/2-maraton: 1.32.17 raportti
21.5.2011 Oulu Terwamaraton: 3.29.44 raportti
2.6.2011 Oulu OTC-duathlon: 1.10.49 raportti
18.6.2011 Muhos Montan Tempo: 17.16 raportti
2.7.2011 Kokkola 1/8-triathlon: 1.06.52 raportti
16.7.2011 Joroinen 1/2-triathlon: 4.54.28 raportti
31.7.2011 Hämeenlinna triathlon: 11.18.30 raportti
24.9.2011 Kiiminki 1/2-maraton: 1.36.35 raportti
21.10.2011 Pori 1500m uinti: 24.07,65 raportti
21.10.2011 Pori 400m sekauinti: 6.53,84 raportti
22.10.2011 Pori 200m sekauinti: 3.10,65 raportti
+ 12 muuta uintilajia: raportit
yhteensä 25 kisaa
**********************************************
16.2.2012 Oulu Cooper: 3250m raportti
30.3.2012 Salo 400m sekauinti: 6.25,74 raportti
30.3.2012 Salo 1500m uinti: 22.25,78 raportti
1.4.2012 Salo 200m sekauinti: 3.03,36 raportti
+ 13 muuta uintilajia: raportit löytyy täältä
26.5.2012 Oulu Terwamaraton: 3.18.49 raportti
6.6.2012 Oulu OTC-duathlon: 1.09.51 raportti
14.7.2012 Joroinen 1/2-triathlon: 5.00.13 raportti
1.8.2012 Oulu OTC 1/8-triathlon: 1.05.10 raportti
4.8.2012 Oulujoki avovesiuinti: 31.43 raportti
11.8.2012 Kuopio 1/4-triathlon: 2.26.37 raportti
19.8.2012 Pajulahti triathlon: DNF raportti
9.9.2012 Oulu Kaiken kansan kymppi: 41.26 raportti
22.9.2012 Kiiminki 1/2-maraton: 1.34.38 raportti
26.10.2012 Turku 800m vapaauinti: 12.32.89 raportti
27.10.2012 Turku 200m sekauinti: 3.04.20 raportti
+5 muuta uintilajia: raportit löytyy täältä
yhteensä 33 kisaa
***********************************************
18.1.2013 Oulu 5km juoksu: 20.05 raportti
23.2.2013 Iin 10km testijuoksu: 44.22 raportti
14.3.2013 Oulu 3km testijuoksu: 11.10 raportti
27.4.2013 Iin puolimaraton: 1.27.20 raportti
25.5.2013 Oulu Terwamaraton: 3.08.10 raportti
16.6.2013 Oulu avovesiuintimestaruus: 33.30 raportti
30.7.2013 Kempele Kuoriem 1/4-triathlon: 2.25.24 raportti
24.8.2013 Oulujuoksu: 41.58 raportti
21.9.2013 Kiiminki 1/2-maraton: 1.30.15 raportti
25.10.2013 Vantaa 1500m vapaauinti: 24.20,47 raportti
26.10.2013 Vantaa 200m sekauinti: 3.09,73 raportti
+ 4 muuta uintilajia: raportit löytyy täältä
30.11.2013 Kempele Uphill Ultra: 20 kierrosta raportti
27.12.2013 Oulu Kuoriem juoksu: 34,52 raportti
yhteensä 17 kisaa
*********************************************
24.5.2014 Oulu Terwamaraton: 3.28.22 raportti
14.6.2014 Hyvinkää 1/8-triathlon: 1.22.25 raportti
19.7.2014 Joroinen 1/2-triathlon: 5.03.54 raportti
9.8.2014 Kuopio 1/4-triathlon: 2.36.34 raportti
yhteensä 4 kisaa
*********************************************
6.6.2015 Tornio 10km: 42.13 raportti
4.7.2015 Kemi 1/8-triathlon: 1.16.32 raportti
18.7.2015 Joroinen 1/2-triathlon: 5.16.15 raportti
8.8.2015 Kempele 1/2-maraton: 1.36.10 raportti
19.9.2015 Kiiminki maraton: 3.49.56 raportti
yhteensä 5 kisaa
*********************************************
17.3.2016 Ouluhalli 3000m: 12:32 raportti
18.5.2016 II 10000m ratakisa: 42:21 raportti
28.5.2016 Oulu Terwamaraton: 3:37:02 raportti